Tomas Wecksten huikeassa tuloskunnossa

9.7.2016

Kauko Nyström seniorin muistokilpailussa syntyi uusi oma ennätys ja kauden kotimainen kärkitulos.

Teksti on lainaus Suomen Urheiluliiton sivuilta. Linkki.

Karhulan Urheilijoiden 19-vuotias Tomas Wecksten voitti Someron 38. seiväskarnevaalin pääkilpailun ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkituloksella 550.

Myös toiseksi sijoittunut Saksan Torben Laidig hyppäsi 550. Kumpikin ylitti korkeuden toisella yrityksellä, mutta Wecksten voitti koska pudotti koko kilpailussa yhden kerran vähemmän kuin saksalainen. Tuloksella 550 voitettiin Amsterdamissa peräti EM-pronssia.

Marraskuussa 20 vuotta täyttävä Tomas ylensi ennätystään viidellä sentillä. Hän ylitti toisella yrityksellä myös 510 ja 530.

-Ennätys tuli, vaikka vielä verryttelyssä tuntui huonolta. Nousin korkealle 510:ssä, mutta meinasin pudota riman päälle. Ylitin reippaasti 530. Ylitin rimaa hipoen 550 ja riemuitsin patjalla, kun huomasin, että rima jäi paikalleen, Tomas kertoi.

Kilpailun aikana satoi pieniä kuuroja, mutta ne eivät haitanneet Tomasta hyppäämistä ennen kuin 560:ssä, jota Tomas yritti kolmesti.

-Ensimmäinen yritys oli muuten hyvä, mutta alakäsi valui maastalähdön jälkeen märkää seivästä pitkin 20 senttiä alaspäin. Kahdessa viimeisessä yrityksessä oli jo puhti pois.

Ensi kesänä Tomas tähtää  Bydgoszczissa pidettäviin 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin.  Hän on nyt 22-vuotiaiden Euroopan tilastossa kymmenentenä, mutta saa kilpailla sarjassa vielä kaksi seuraavaa vuotta.

-Tänä kesänä tulostavoitteeni on vähintään 560.  Saavutustavoitteeni ovat Kalevan kisojen ja Ruotsi-maaottelun voitot, Tomas kertoi.

ONNITTELUMME TOMAKSELLE JA TOIVOTAAN LISÄÄ HYVIÄ KISOJA VIELÄ TÄLLE KAUDELLE!

Tulokset